Observatorion perustukset valmistuu
23/06/2007 (18:13) by Petri Kehusmaa
Tänään oli vuorossa jälleen lapiointihommia. Suoraan sanoen murskeen ja sepelin lapiointi alkaa maistua jo puulta. Neljän tunnin hikisen urakan (ja reilun 20 kottikärryllisen) jälkeen jäi monttua edelleen täytettäväksi ! No, voiton puolella ollaan. Seuraavaksi alkaa rungon pystytys ja sen pitäisi jo olla paljon mielekkäämpää hommaa.



June 23rd, 2007 at 20:08
Ken hikeä säästää, se työtään vihaa, sanoo eräs sananlasku jonka keksin itse juuri äsken… Joten usko pois, tuon logiikan mukaan sinä syvällä sisimmässäsi oikeasti rakastit tuon montun täyttämistä.
No niin, sitten vähän vakavoidumpaa tekstiä.
Hyvä että jaksoit sentään täyttää tuon montun tuommoiseksikin, kun enää on jäljellä vain viimeistely ja sitten pääseekin juuri siihen rungon pystyttämiseen josta sanoitkin tuossa blogitekstissäsi. Jännä nähdä, millainen sinun observatoriostasi oikein tulee.
Sinulla on kyllä sen luokan kuvausvälineet, että ne kyllä ansaitsevat arvonsa (ja painonsa, ettei siirrellä tarvii) mukaisen kopin.
Seurailen täältä ruudun toiselta puolelta rakennustyösi etenemistä suurella mielenkiinnolla. o/ Lihaksille ja tahdolle voimaa projektin jatkamiseen, vaikkakin pahin on sentään tältä erää takanapäin.